Jari

Olen kotoisin Lieksan Pankakosken taajamasta ja olen 1993 muuttanut Uimaharjuun. Koulutukseltani olen paperiprosessinhoitaja, paperiteknikko, koneinsinööri. Olen myös suorittanut ylemmän AMK insinööritutkinnon ”osaamisen johtaminen”. Opintojen aikana olen suorittanut myös yritystoiminnan ja liiketalouden opintoja. 

 

Työurani aloitin kesälomittajana jo 17 vuotiaana Enso-Gutzeitin Pankakosken kartonkitehtaalla. Tehtäviäni olivat mm. arkkisalin järjestely, riisitys, raamivaraston hoitaminen, pakkaaminen, puhtaaksi leikkaus ja tehtävät pituusleikkurin apumiehenä.

Esihenkilötehtäväni aloitin Imatran Tainionkosken sellutehtaan vuoromestarina. Tämä oli loistava paikka aloittaa opintojen jälkeinen ura selluvalmistuksen parissa.  Koska varusmiespalvelus oli vielä suorittamatta, seuraava etappi olikin Kajaani ja siellä sijaitseva Kainuun Prikaati. 11kk kestävän varusmiespalvelukseni suoritin panssarintorjuntakomppaniassa ja puolustusvoimista kotiuduin kersanttina. Tämä olikin yksi elämäni upeimmista kokemuksista.

 

Tällä hetkellä toimin käyttöinsinöörinä ja esihenkilönä vastaten sellunvalmistusprosessin kuivaamon käytettävyydestä ja sen kehittämisestä. Mm. projektien johtaminen ja hankintaan liittyvät tehtävät ovat minulle myös tuttuja. Toimenkuvani on hyvin monipuolinen ja osaamista pidetään myös jatkuvasti yllä.

 

Olen saanut toimia hyvin erilaisissa asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä, luottamushenkilönä, sekä seuratoiminnassa olen toiminut mm. Lehmon pallo-77 ry:n johtokunnassa.

 

”Päivittäistä työtäni ohjaa vahvasti jatkuva parantaminen ja asetettujen tavoitteiden saavuttaminen”.

 

Koulutus

  • Paperiprosessinhoitaja 1987
  • Paperiteknikko 1990
  • Alikonemestarikurssi 1997
  • Koneinsinööri 2000
  • Insinööri ylempi AMK 2005 (osaamisen johtaminen)

Arvot

  • Elinikäinen oppiminen
  • Jatkuva, avoin vuorovaikutus
  • Tuloksellisuus
  • Tavoitteellisuus
  • Oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus

Minulle tärkeät

  • lapset, perhe, Alma koira, ystävät
  • hyvä ja innostava työyhteisö
  • vapaa-aika ja hyvinvoinnin kehittäminen
  • terveelliset elämätavat ja ruokavalio

Harrastukset

  • mökkeily
  • luonto
  • liikunta
  • kalastus
  • lukeminen
  • valokuvaaminen
  • livekeikat
  • kulttuuri

Tällä hetkellä olen sinkku ja elän ”tässä ja nyt” hetkessä.